tiistai 10. syyskuuta 2019

Esillepano eläinkauppaan

Asiakas

Aluksi teimme listan, johon kirjoitimme asiakas vaihtoehdot. Loppujen lopuksi pääsimme Salon Voimaeläimeen. Voimaeläin on Salossa oleva eläintarvike kauppa, joka on perustettu vuonna 2006 Siellä on hurja valikoima kaikkea!


Luonnokset

Saimme tehdä esillepanon kissan raapimapuita täynnä olevaan hyllyyn. Tehtävä oli sinänsä vaikea, koska ensimmäisten luonnosten tehtyämme, meille kerrottiin, että emme saa lisätä yhtään rekvisiittaa. Rupesimme miettimään miten voisimme saada hyllystä mielekkäämmän ilman rekvisiittaa. Päädyimme yhdessä ryhmäni kanssa, että pistämme kissan raapimapuut väri- ja kokojärjestykseen. Jokainen meistä teki muutaman luonnoksen ja lopuksi teimme yhdessä lopullisen luonnoksen.





Rakentaminen

Menimme kaupan auetessa rakentamaan esillepanoa. Aluksi siirsimme suurimman osan kissanpuista alas, jotta niitten lopullinen järjestely olisi helpompaa. Kissan raapimapuut olivat melko painavia, joten meidän onneksemme meitä oli yhteensä neljä. Yksin olisi ollut hyvin vaikeaa nostella kissan raapimapuita. Tarvitsimme tikapuita, jotta saimme ylimmäiseltä hyllyltä tuotteet alas. Alas pistimme valkoiset ja tummat kissan raapimapuut. Ylös pistimme harmaat ja sekalaiset tuotteet. Aikaa meillä meni noin tunti. Hauskaa meillä ainakin oli! Lopputuloksesta oli vaikea ottaa selkeitä kuvia, koska hyllyn edessä oli tuotteita, jotka olivat kuvaamisen tiellä. Meidän ensimmäinen esillepano sujui hyvin!


Ennen:



Vaiheessa:

https://reclaimedbyroosa.blogspot.com/
https://visuvio.blogspot.com/
https://dataksi.blogspot.com/

Jälkeen:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti